Suomalaista terveydenhuoltoa ohjaavat käytännöt sekä lainsäädäntö, jossa määritellään muun muassa potilaan oikeudet. Julkisen terveydenhuollon toimivuus on syystäkin aiheuttanut aika ajoin kriittistä keskustelua siitä, toteutuvatko potilaan oikeudet ja hoito läheskään aina tarkoituksenmukaisesti. Sote-uudistus on puhuttanut paljon julkisuudessa. Suomalaista sairaalaverkkoa ja päivystysjärjestelmää uusitaan. Asiakkaan valinnanvapautta pyritään parantamaan. Tämä on sinänsä jo toteutunut, sillä asiakkaalla on oikeus valita, missä terveyskeskuksessa hän haluaa asioida.

Julkinen terveydenhuolto toimii Suomessa pääsääntöisesti paremmin kuin monissa muissa valtioissa. Kaikissa järjestelmissä on vahvuutensa ja heikkoutensa. Usein ulkomaalaiset ja ulkomailla oleskelleet suomalaiset antavat Suomelle hyvää palautetta julkisesta terveydenhuollosta, mutta vastaavasti osa käytännöistä saa kritiikkiä ja johtaa joissain tilanteissa muuttamiseen, koska terveydenhuollon katsotaan vastaavan paremmin tarvetta Suomen rajojen ulkopuolella toisessa valtiossa. Tämä on tietenkin aina yksilöllinen asia, eikä pääsääntöistä yhteenvetoa julkisen terveydenhuollon tilasta voi sinänsä yleistäen tehdä. Säästösyistä terveydenhuoltoa kuitenkin yksityistetään ja julkista sektoria alas ajetaan. Sairaanhoidon keskittäminen ja välimatkojen kasvu lisäävät riskejä esimerkiksi synnytysten kohdalla.

Oikeus julkiseen terveydenhuoltoon

Suomessa jokaisella kansalaisella on oikeus julkiseen terveydenhuoltoon. Kiireellistä hoitoa tarjotaan myös henkilöille, jotka eivät ole Suomen kansalaisia ja jotka ovat vailla henkilöllisyysasiakirjoja. Ainakin terveyspalvelut halutaan ulottaa myös niin kutsutuille paperittomille, sillä olisi ihmisoikeusrikkomus ja heitteillejättö olla antamatta kiireellistä terveydenhuoltoa tilanteen vaatiessa.

Terveyskeskus vai arvauskeskus?

Julkisen terveydenhuollon perusajatukseen kuuluu, että jokainen hoitoa tarvitseva sitä saa. Tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Paineet kustannussäästöihin näkyvät potilasarjessa sekä terveyskeskuksissa että sairaaloissa. Kohtuullisesti voidaan sanoa, että on arpapeliä, saako asiakas vaivaansa tarvittavaa hoitoa ja onko hoidontarve määritetty oikeiden diagnoosien pohjalta.

Perusterveydenhuolto ei suinkaan ole täysin onnettomissa kantimissa, sillä on puhtaasti tapauskohtaista, kuinka perusteellista terveydenhoitoa tarvitessaan saa. Asiakkaiden keskuudessa on havaittavissa kuitenkin selvää turhautumista ja luottamuspulaa terveyskeskuksia kohtaan. Kansanomaisesti terveyskeskuksista on alettu käyttää jo vakiintuneesti vitsikästä arvauskeskus-nimitystä.

Arvauskeskus-nimityksellä viitataan diagnoosien epäluotettavuuteen sekä suoranaisiin virheisiin, jotka sinänsä ovat inhimillisiä, mutta vaikuttavat johtuvan joko resurssien tai hoitohenkilökunnan ymmärryksen puutteesta. Digitalisaation toivotaan tuovan terveydenhuoltoon taloudellisia säästöjä ja tehokkuutta. On suhteellisen tuore käytäntö pyytää asiakkaalta esitietoina mm. verenpainelukemia, vaikka harvalla kansalaisella on kotonaan verenpainemittari. Modernisaation myötä lienee myös tyypillistä palata vanhoihin kansanomaisiin terveyssuosituksiin. ”Vesi vanhin voitehista”-sanonta saa uuden tarkoituksen, kun terveyskeskuksen asiakaspisteessä tarjotaan alaikäisen tilapäisten rytmihäiriöiden hoidoksi veden juomista ja syyksi anemiaa.

Kiire näkyy sairaanhoidossa

Terveydenhuoltoalalla vallitsee vahva hierarkia. Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat ovat lääkäreiden alapuolella. Näin tietenkin tulee olla ammattitaidon perusteella, mutta hierarkkisuus ei saisi aiheuttaa työpaikalla kohtuutonta kireyttä työilmapiiriin. Työhyvinvointi on osassa sairaaloita heikkoa ja se yhdessä säästötalkoiden kanssa heijastuu suoraan potilaisiin. Vuodeosaston pitkäaikaispotilaana saattaa joutua sietämään ala-arvoista kohtelua, jonka syyt voivat löytyä yleisestä kiireestä ja henkilöstön väsymyksestä.

Terveydenhuollon alalle tarvitaan myös enemmän henkilöstöä, joiden perusasenne on kunnossa. Kyky kohdata toiset tasavertaisina potilaan ihmisarvoa, intimiteettiä ja itsepäättämisoikeutta kunnioittaen on lähtökohtaisesti edellytys terveydenhuoltoalalla työskentelylle. Kaikki terveydenhoitoalalla työllistyvät henkilöt eivät sovellu alalle, osa kärsii työuupumuksesta. Koska julkinen terveydenhuolto on eräänlainen vaiettu, voittamaton linnake, potilasvahingoista ja lievemmistä kritiikinaiheista on työlästä lähteä valittamaan. Jokainen voi kuitenkin omalta osaltaan kuvitella itsensä tilanteeseen, jossa alaraajamurtumasta kärsivää makuutetaan vaipoissa osastolla odottamassa paikkaa kuntoutuksesta, vaikka traumaosastolla potilasta on alettu heti tilaisuuden tullen jumppauttaa liikuntakyvyn ja yleiskunnon ylläpitämiseksi.

Tarvittaessa julkinen terveydenhuolto usein kuitenkin toimii. Silti ihmiset pyrkivät entistä enemmän turvautumaan yksityisiin palveluihin, mikä saattaa olla myös tarkoituksenmukaista ja toivottua kunnallisten resurssien kannalta.